Menomonot jalassa ja pilkit kädessä Tornion Suurpilkkeihin
Suomen suurin pilkkitapahtuma Tornion Suurpilkit järjestetään 27. kertaa kolmipäiväisenä tapahtumana 28.–30. maaliskuuta. Suurpilkkien koko perheen ohjelmalla ja positiivisella meiningillä tavoitellaan 10 000 kävijää.
”Suurpilkit on aina iso tapahtuma, mutta hyvällä kelillä se on superiso tapahtuma. Kävijöitä hellitään tänäkin vuonna runsaalla ohjelmalla ja isoilla palkinnoilla”, Suurpilkkien tapahtumatuottaja Katja Tuukkanen kertoo.
Suurpilkkien ohjelma on lyöty lukkoon ja pilkkikorttien verkkokauppa avattu osoitteessa www.lippurinki.fi.
Pilkkikorttiarpajaisten pääpalkintona on tuttuun tapaan auto ja 12 sähköpyörää sekä lisäksi 4 robotti-imuria ja 3 Airfryeriä. Arvontaan osallistuminen ei vaadi paikalla oloa.
Pilkkipalkintoja jaetaan perjantaina yleisen sarjan kolme parasta kalojen yhteispainoa, lauantaina ja sunnuntaina yleisen sarjan kymmenen- ja nuorten sarja kuusi suurinta kalaa sekä naisten suurin kala. Lisäksi lauantaina ja sunnuntaina palkitaan joka kymmenes sataan saakka. Jokaisella kalalla kannattaa tulla punnitukseen!
Artistikattaus vuoden 2025 pilkkeihin on taattua pilkkilaatua. Umpparin ulkolavalta pilkkimonoihin vauhtia laittavat Lapin oma räppäri Talonpoika Lalli, Rajahurrit, Voicesta tuttu TINA, LappiLove ja Amores.
Lämpöä pilkkikansalle tuo Samba la Fuente, Tanssikoulu Stage ja HyväFiilis. Tanssia tarjolla Sambasta Zumbaan!
Lauantaina perheen pienimpiä viihdyttää Pressan Katti Miska ja Ilmapallotaikuri Jani.
”Tulossa on hyvänmielen koko perheen tapahtuma, positiivinen ja vauhdikas. Kannattaakin laittaa menomonot jalkaan, kun Suurpilkkeihin saapuu”, Katja Tuukkanen vinkkaa.
Täysin uutena ohjelmana Tornion Suurpilkeissä on Lounais-Lapin PILKKIKUNKKU-kisa, jossa Meri-Lapin alueen kuntien/kaupunkien johtajat ottavat toisistaan mittaa suurimman pilkkisaaliin kisassa ja kilpailevat 1000 euron hyväntekeväisyyspotin voitosta. Potti lahjoitetaan voittavan kunnan itse valitsemaan kohteeseen. Potin lahjoittaa Lounais-Lappi lehti.
Lisätiedot:
Tapahtumatuottaja Katja Tuukkanen, p. +358 44 257 6565, sposti:
LUPATIEDOT:
Luvan saaja: Euro City Matkailuyhdistys ry (1627712-7)
Myyntiaika: 9.1.-30.3.2025
Lupanumero RA/2025/31
Varat käytetään pilkkitapahtuman järjestämiseen ja osa varoista jaetaan stipendeinä järjestöille.
Arvan hinta 20€
Myyntialue koko maa poislukien Ahvenanmaa
Arpoja 9900 kpl
Arvonta Suoritetaan nostoarvontana myytyjen arpojen kesken pilkkien päätyttyä. Mikäli voittajat eivät ole paikalla arvonta tilaisuudessa, heille ilmoitetaan puhelimitse. Lisäksi voittajat ilmoitetaan nettisivuilla, paikallislehdessä ja somessa.
Voitot luovutetaan Torniossa erikseen sovittuna päivänä. Voitot on lunastettava 31.5.2025 mennessä.
Poikkeavat liikennejärjestelyt Hallituskadulla ja Puurhakadulla 28.-30.3.2025
Tornion Suurpilkit sulkevat seuraavata tiet läpiajolta 28.3. klo 16-21, 29.3. ja 30.3. klo 8-17.
Puutarhakatu 1-3 ja Hallituskatu 13-15.
Suurpilkit Facebookissa 
